”Siul on mies, siltä rahat” sanoi miespuolinen ystäväni juuri hetki sitten. Kerroin, että täytyy kirjoittaa perustulosta. Hän oli sitä mieltä, ettei mitään perustuloa tarvita, koska hänkin eli kolme vuotta ilman mitään tuloja. Oli opiskelijan statuksella, mutta käytännössä hoiti sairasta isäänsä kotona. Väitin, että juuri sen takia perustulo voisi olla hyvä ajatus. Olisi ihmisellä edes joku säännöllinen tulo koko ajan. Ei tarvitsisi pudota tyhjän päälle kun elämäntilanteet muuttuvat.
Niin kuin nyt itsellänikin. Kerroin ystävälleni, ettei minulla ole nyt juurikaan tuloja, kun opintotukikin loppui. Tympeältä tuntuu, että aikuinen ihminen olisi taloudellisesti riippuvainen toisesta. Ihanteelliselta kuulostaisi tilanne, että olisi perustulo, jonka suuruus ja sen saaminen olisi riippumaton siitä mitä ihminen tekee ja milloin tekee. Ei olisi väliä sillä, katkeaako määräaikainen työsuhde viikon vai vuoden kuluttua. Vai tekeekö mitään. Silloin olisi ehkä mahdollisuus keskittyä tekemään jotain, luomaan uutta ja saamaan ehkä jotain aikaiseksikin. Tai sitten vaan elää, kärsimättä ehkä hiukan vähemmän stressistä, kuin joutuessaan koko ajan miettimään taloudellista selviytymistä päivästä seuraavaan. Kiteytettynä: valitaanko tulon epäjatkuvuuden ja työn jatkuvuuden yhdistäminen, vai palkkatyön epäjatkuvuuden ja tulon jatkuvuuden yhdistyminen.
Ajatuksena perustulo on kuitenkin monelle ihmiselle käsittämätön. Ei haluta ymmärtää, että miksi jonkun pitäisi saada rahaa tekemättä mitään, lorvailemalla muiden kustannuksella. Työn tekemisen arvostus on korkeaa. Vai onko se mahdollisesti niin, että omaa työtä arvostetaan niin paljon, ettei nähdä toisen työn ja elämän arvoa. Koska itse joutuu raatamaan, niin on pelkästään kohtuullista että muutkin raatavat. Jos eivät raada, niin sitten kärsivät, oma moka.
Huomaa, että ihmisten mielissä on olettamus joidenkin töiden korvattavuudesta ja toisiin liittyvästä vapaaehtoisuudesta. Toisaalta ajatellaan, että vain työtyössä tehty työ on arvokasta ja tuottavaa ja sitä kautta palkkansa arvoista. Kotona tehtävä työ tai vapaaehtoistyö vaikuttaa olevan edelleen aliarvostettua ja jotenkin luonnostaan lankeavaa.
Suomen sosiaaliturvan yhtenä ongelmana on työperustainen sosiaaliturva (ansioturva). Tämän seurauksena kaikki kehittämistoimet ovat keskittyneet sinne, missä ollut voimaa taistella omien asioiden puolesta (kolmikanta). Vaikka nykyisin palkkatyöläisten osuus pienenee, perustuu sosiaaliturva edelleen työperustaiseen järjestäytymiseen. Tarvittaisiin suuria rakenteellisia muutoksia. Muutosta ei kuitenkaan voi tapahtua millään alueella ennen yhteisiä konflikteja ja tiloja, joissa keskustellaan yhteisistä asioista. On rakennettava yhteisiä paikkoja tai tiloja, joissa voi astua konfliktiin, joissa voi ilmaista omaa erilaisuuttaan. Eikä niin, että jokainen rakentaa omaa kulttuuriaan omissa oloissaan.
Antiikin Kreikassa vapaalle miehelle sopivaa työtä olivat maanviljelys tai sotiminen. Maanviljelyksen vastakohta oli tuotteita tuottava työ, käsityöläisyys, joka tekee ihmisestä pehmeän, pelokkaan ja laiskan. Maanviljelys rinnastui sodankäyntiin. Nämä olivat oikeita töitä. Kreikkalaiset olivat päivät pellolla ja illat harjoituksissa sotaa varten. Kreikkalaisen krematismin mukaan rahan hankkiminen ei saa olla työnteon päämäärä. Rahan hankkiminen alistaa ihmisen, tekee ihmisestä rahan orjan. Kapitalismi on rikkautta rikkauden takia. Kapitalismi alistaa työn rahan, pääoman kasvattamiseksi.
Niin kuin nyt itsellänikin. Kerroin ystävälleni, ettei minulla ole nyt juurikaan tuloja, kun opintotukikin loppui. Tympeältä tuntuu, että aikuinen ihminen olisi taloudellisesti riippuvainen toisesta. Ihanteelliselta kuulostaisi tilanne, että olisi perustulo, jonka suuruus ja sen saaminen olisi riippumaton siitä mitä ihminen tekee ja milloin tekee. Ei olisi väliä sillä, katkeaako määräaikainen työsuhde viikon vai vuoden kuluttua. Vai tekeekö mitään. Silloin olisi ehkä mahdollisuus keskittyä tekemään jotain, luomaan uutta ja saamaan ehkä jotain aikaiseksikin. Tai sitten vaan elää, kärsimättä ehkä hiukan vähemmän stressistä, kuin joutuessaan koko ajan miettimään taloudellista selviytymistä päivästä seuraavaan. Kiteytettynä: valitaanko tulon epäjatkuvuuden ja työn jatkuvuuden yhdistäminen, vai palkkatyön epäjatkuvuuden ja tulon jatkuvuuden yhdistyminen.
Ajatuksena perustulo on kuitenkin monelle ihmiselle käsittämätön. Ei haluta ymmärtää, että miksi jonkun pitäisi saada rahaa tekemättä mitään, lorvailemalla muiden kustannuksella. Työn tekemisen arvostus on korkeaa. Vai onko se mahdollisesti niin, että omaa työtä arvostetaan niin paljon, ettei nähdä toisen työn ja elämän arvoa. Koska itse joutuu raatamaan, niin on pelkästään kohtuullista että muutkin raatavat. Jos eivät raada, niin sitten kärsivät, oma moka.
Huomaa, että ihmisten mielissä on olettamus joidenkin töiden korvattavuudesta ja toisiin liittyvästä vapaaehtoisuudesta. Toisaalta ajatellaan, että vain työtyössä tehty työ on arvokasta ja tuottavaa ja sitä kautta palkkansa arvoista. Kotona tehtävä työ tai vapaaehtoistyö vaikuttaa olevan edelleen aliarvostettua ja jotenkin luonnostaan lankeavaa.
Suomen sosiaaliturvan yhtenä ongelmana on työperustainen sosiaaliturva (ansioturva). Tämän seurauksena kaikki kehittämistoimet ovat keskittyneet sinne, missä ollut voimaa taistella omien asioiden puolesta (kolmikanta). Vaikka nykyisin palkkatyöläisten osuus pienenee, perustuu sosiaaliturva edelleen työperustaiseen järjestäytymiseen. Tarvittaisiin suuria rakenteellisia muutoksia. Muutosta ei kuitenkaan voi tapahtua millään alueella ennen yhteisiä konflikteja ja tiloja, joissa keskustellaan yhteisistä asioista. On rakennettava yhteisiä paikkoja tai tiloja, joissa voi astua konfliktiin, joissa voi ilmaista omaa erilaisuuttaan. Eikä niin, että jokainen rakentaa omaa kulttuuriaan omissa oloissaan.
Antiikin Kreikassa vapaalle miehelle sopivaa työtä olivat maanviljelys tai sotiminen. Maanviljelyksen vastakohta oli tuotteita tuottava työ, käsityöläisyys, joka tekee ihmisestä pehmeän, pelokkaan ja laiskan. Maanviljelys rinnastui sodankäyntiin. Nämä olivat oikeita töitä. Kreikkalaiset olivat päivät pellolla ja illat harjoituksissa sotaa varten. Kreikkalaisen krematismin mukaan rahan hankkiminen ei saa olla työnteon päämäärä. Rahan hankkiminen alistaa ihmisen, tekee ihmisestä rahan orjan. Kapitalismi on rikkautta rikkauden takia. Kapitalismi alistaa työn rahan, pääoman kasvattamiseksi.
