1. Anna lahjoja
2. Ruoki ravintolassa
3. Kehu anoppia
4. Kuuntele kavereita
...ja toivo parasta, mutta älä turhaan odota että näilläkään pärjää!
2008
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Työ rahan arvoista vai raha työn arvoista?
”Siul on mies, siltä rahat” sanoi miespuolinen ystäväni juuri hetki sitten. Kerroin, että täytyy kirjoittaa perustulosta. Hän oli sitä mieltä, ettei mitään perustuloa tarvita, koska hänkin eli kolme vuotta ilman mitään tuloja. Oli opiskelijan statuksella, mutta käytännössä hoiti sairasta isäänsä kotona. Väitin, että juuri sen takia perustulo voisi olla hyvä ajatus. Olisi ihmisellä edes joku säännöllinen tulo koko ajan. Ei tarvitsisi pudota tyhjän päälle kun elämäntilanteet muuttuvat.
Niin kuin nyt itsellänikin. Kerroin ystävälleni, ettei minulla ole nyt juurikaan tuloja, kun opintotukikin loppui. Tympeältä tuntuu, että aikuinen ihminen olisi taloudellisesti riippuvainen toisesta. Ihanteelliselta kuulostaisi tilanne, että olisi perustulo, jonka suuruus ja sen saaminen olisi riippumaton siitä mitä ihminen tekee ja milloin tekee. Ei olisi väliä sillä, katkeaako määräaikainen työsuhde viikon vai vuoden kuluttua. Vai tekeekö mitään. Silloin olisi ehkä mahdollisuus keskittyä tekemään jotain, luomaan uutta ja saamaan ehkä jotain aikaiseksikin. Tai sitten vaan elää, kärsimättä ehkä hiukan vähemmän stressistä, kuin joutuessaan koko ajan miettimään taloudellista selviytymistä päivästä seuraavaan. Kiteytettynä: valitaanko tulon epäjatkuvuuden ja työn jatkuvuuden yhdistäminen, vai palkkatyön epäjatkuvuuden ja tulon jatkuvuuden yhdistyminen.
Ajatuksena perustulo on kuitenkin monelle ihmiselle käsittämätön. Ei haluta ymmärtää, että miksi jonkun pitäisi saada rahaa tekemättä mitään, lorvailemalla muiden kustannuksella. Työn tekemisen arvostus on korkeaa. Vai onko se mahdollisesti niin, että omaa työtä arvostetaan niin paljon, ettei nähdä toisen työn ja elämän arvoa. Koska itse joutuu raatamaan, niin on pelkästään kohtuullista että muutkin raatavat. Jos eivät raada, niin sitten kärsivät, oma moka.
Huomaa, että ihmisten mielissä on olettamus joidenkin töiden korvattavuudesta ja toisiin liittyvästä vapaaehtoisuudesta. Toisaalta ajatellaan, että vain työtyössä tehty työ on arvokasta ja tuottavaa ja sitä kautta palkkansa arvoista. Kotona tehtävä työ tai vapaaehtoistyö vaikuttaa olevan edelleen aliarvostettua ja jotenkin luonnostaan lankeavaa.
Suomen sosiaaliturvan yhtenä ongelmana on työperustainen sosiaaliturva (ansioturva). Tämän seurauksena kaikki kehittämistoimet ovat keskittyneet sinne, missä ollut voimaa taistella omien asioiden puolesta (kolmikanta). Vaikka nykyisin palkkatyöläisten osuus pienenee, perustuu sosiaaliturva edelleen työperustaiseen järjestäytymiseen. Tarvittaisiin suuria rakenteellisia muutoksia. Muutosta ei kuitenkaan voi tapahtua millään alueella ennen yhteisiä konflikteja ja tiloja, joissa keskustellaan yhteisistä asioista. On rakennettava yhteisiä paikkoja tai tiloja, joissa voi astua konfliktiin, joissa voi ilmaista omaa erilaisuuttaan. Eikä niin, että jokainen rakentaa omaa kulttuuriaan omissa oloissaan.
Antiikin Kreikassa vapaalle miehelle sopivaa työtä olivat maanviljelys tai sotiminen. Maanviljelyksen vastakohta oli tuotteita tuottava työ, käsityöläisyys, joka tekee ihmisestä pehmeän, pelokkaan ja laiskan. Maanviljelys rinnastui sodankäyntiin. Nämä olivat oikeita töitä. Kreikkalaiset olivat päivät pellolla ja illat harjoituksissa sotaa varten. Kreikkalaisen krematismin mukaan rahan hankkiminen ei saa olla työnteon päämäärä. Rahan hankkiminen alistaa ihmisen, tekee ihmisestä rahan orjan. Kapitalismi on rikkautta rikkauden takia. Kapitalismi alistaa työn rahan, pääoman kasvattamiseksi.
Niin kuin nyt itsellänikin. Kerroin ystävälleni, ettei minulla ole nyt juurikaan tuloja, kun opintotukikin loppui. Tympeältä tuntuu, että aikuinen ihminen olisi taloudellisesti riippuvainen toisesta. Ihanteelliselta kuulostaisi tilanne, että olisi perustulo, jonka suuruus ja sen saaminen olisi riippumaton siitä mitä ihminen tekee ja milloin tekee. Ei olisi väliä sillä, katkeaako määräaikainen työsuhde viikon vai vuoden kuluttua. Vai tekeekö mitään. Silloin olisi ehkä mahdollisuus keskittyä tekemään jotain, luomaan uutta ja saamaan ehkä jotain aikaiseksikin. Tai sitten vaan elää, kärsimättä ehkä hiukan vähemmän stressistä, kuin joutuessaan koko ajan miettimään taloudellista selviytymistä päivästä seuraavaan. Kiteytettynä: valitaanko tulon epäjatkuvuuden ja työn jatkuvuuden yhdistäminen, vai palkkatyön epäjatkuvuuden ja tulon jatkuvuuden yhdistyminen.
Ajatuksena perustulo on kuitenkin monelle ihmiselle käsittämätön. Ei haluta ymmärtää, että miksi jonkun pitäisi saada rahaa tekemättä mitään, lorvailemalla muiden kustannuksella. Työn tekemisen arvostus on korkeaa. Vai onko se mahdollisesti niin, että omaa työtä arvostetaan niin paljon, ettei nähdä toisen työn ja elämän arvoa. Koska itse joutuu raatamaan, niin on pelkästään kohtuullista että muutkin raatavat. Jos eivät raada, niin sitten kärsivät, oma moka.
Huomaa, että ihmisten mielissä on olettamus joidenkin töiden korvattavuudesta ja toisiin liittyvästä vapaaehtoisuudesta. Toisaalta ajatellaan, että vain työtyössä tehty työ on arvokasta ja tuottavaa ja sitä kautta palkkansa arvoista. Kotona tehtävä työ tai vapaaehtoistyö vaikuttaa olevan edelleen aliarvostettua ja jotenkin luonnostaan lankeavaa.
Suomen sosiaaliturvan yhtenä ongelmana on työperustainen sosiaaliturva (ansioturva). Tämän seurauksena kaikki kehittämistoimet ovat keskittyneet sinne, missä ollut voimaa taistella omien asioiden puolesta (kolmikanta). Vaikka nykyisin palkkatyöläisten osuus pienenee, perustuu sosiaaliturva edelleen työperustaiseen järjestäytymiseen. Tarvittaisiin suuria rakenteellisia muutoksia. Muutosta ei kuitenkaan voi tapahtua millään alueella ennen yhteisiä konflikteja ja tiloja, joissa keskustellaan yhteisistä asioista. On rakennettava yhteisiä paikkoja tai tiloja, joissa voi astua konfliktiin, joissa voi ilmaista omaa erilaisuuttaan. Eikä niin, että jokainen rakentaa omaa kulttuuriaan omissa oloissaan.
Antiikin Kreikassa vapaalle miehelle sopivaa työtä olivat maanviljelys tai sotiminen. Maanviljelyksen vastakohta oli tuotteita tuottava työ, käsityöläisyys, joka tekee ihmisestä pehmeän, pelokkaan ja laiskan. Maanviljelys rinnastui sodankäyntiin. Nämä olivat oikeita töitä. Kreikkalaiset olivat päivät pellolla ja illat harjoituksissa sotaa varten. Kreikkalaisen krematismin mukaan rahan hankkiminen ei saa olla työnteon päämäärä. Rahan hankkiminen alistaa ihmisen, tekee ihmisestä rahan orjan. Kapitalismi on rikkautta rikkauden takia. Kapitalismi alistaa työn rahan, pääoman kasvattamiseksi.
Prekarisaatiosta
Työsuhteet muuttuvat luonteeltaan. Palkkatyösuhde on väistymässä ja normaalin palkkatyöläisen hahmo katoamassa. Työsuhteet muuttuvat episodeiksi, pätkiksi, projekteiksi ja valmentautumisiksi seuraavaan työhön. Ero työn ja työttömyyden välillä katoaa. Koko elämä on työaikaa, olipa töissä tai ei. Työssä ollessaan työntekijä on varattuna, työttömänä tai pätkätyöläisenä taas varalla. ”Olla työllistetty merkitsee varattuna olemista. Olla koulutettavana tai työtön merkitsevät varalla olemista”. Ihminen haluaa olla haluttu ja tarvittu, mieluummin varattu kuin varalla. Holvas ja Vähämäki (2005) kutsuvat pätkätyöläistä TTT:ksi eli ”tarvittaessa töihin tulevaksi”. Työhön kutsuttu TTT tekee työnsä huolella, mahdollisimman huomaamattomasti, aiheuttamatta turhaa vaivaa tai häiriötä. Työntekijä joustaa, joka suuntaan, aina sitä itse edes huomaamatta ja toivoo työsuhteen kestävän tällä kertaa mahdollisimman pitkään.
Palkkatyöläisen paikan ottavat prekaarit työnmuodot, jotka eivät enää olekaan epätyypillisiä, poikkeuksellisia tai väliaikaisia. Prekaarista tulee normaali tila, joka koskettaa lähes jokaista, ei ainoastaan marginaaliryhmiä. Prekarisoituminen ei ole tulos poliittisista päätöksistä tai juridisesta asemasta, vaan tuotanto-organisaation ja työjärjestyksen muutoksesta. Prekarisoituminen heikentää ihmisten tulevaisuuteen orientoitumista, kun ei uskalleta tehdä asioita tulevaisuuden epävarmuuden takia. Kaikkea lykätään, sitoutumista, perheen perustamista, lasten saamista ja asunnon hankkimista.
Työ on yhä useammin rajatonta ja epämääräistä. Se ei sijoitu enää välttämättä tehtaaseen tai toimistoon vaan verkostoituu yli tilallisten rajojen. Ajaltaan nykyinen työ on loputonta. Se pyrkii sekoittumaan koko elämän aikaan, tulee töistä kotiin ja vapaa-aikaan. Ihmisen on oltava kiinnostunut kaikesta, välittämättä mistään. Mihinkään ei saa sitoutua liian pitkäksi aikaa. Työn älyllisyys kasvaa vaikka työ ei välttämättä olekaan kvalifikoidumpaa. Työ on paljolti informaation käsittelyä. Koulutuksen tavoitteet muuttuvat pikkuhiljaa, ja ihmisistä ei enää edes yritetä kouluttaa jonkun tietyn alan erityisosaajia, vaan annetaan erilaisia valmiuksia tai potentiaalisuuksia tehdä lähes mitä työtä tahansa. Työntekijän on oltava valmis kouluttautumaan jatkuvasti vaikka ei saisikaan lupausta valmentautumisen jälkeen odottavasta työpaikasta.
Työhön sitoudutaan koko persoonallisuudella. Palvelustyöläinen myy itsensä; aikansa, taitonsa kykynsä, persoonallisuutensa, jopa perheensä. Uusi ”tunnetyö” ja kognitiivinen ”tietotyö” vaativat palvelukseensa nämä työntekijän näkymättömät ja henkilökohtaiset kyvyt, niin sanotut yhteisöresurssit. Uusi työ muuttuu koko ajan ja vaatii työntekijän sopeutumaan muutoksiin ja vaihteluun. Työ on sosiaalista ja vaatii sosiaalisuutta ja kommunikaatiotaitoja työntekijältä. Tietoyhteiskunnan työn muoto on aivotyö. Se on epämääräistä, liikkuvaa, näkymätöntä ja vailla määrättyä paikkaa. Tästä rikkonaisuudesta ja hajanaisuudesta syntyy aivotyön innovatiivisuus. Ongelmaksi on muodostunut aivotyön hallinnointi ja kontrollointi. Aivotyön hallinnointi ei suju kuriyhteiskunnan toteuttaman tiettyyn paikkaan sijoittamisen tai ruumiin kontrolloinnin kautta, vaan perustuu tiedon kontrollointiin.
Kaamos
Tänään alkoi kaamos. Se syntyy päässä. Kuten viha ja rakkaus, elämä ja kuolema. Elämä on kuolemista, silti elämän tarkoitus on elää.
Kuolema tekee taiteilijan, kuolema tekee ihmisen. Ystävän isoisä kuoli, taiteilija elää, koska kuoli. Muistot elävät, ihminen kaipaa ihmistä.
Lapsi kysyy ” äiti, milloin sinä kuolet?” Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan. Elämän tarkoitus on elää, mutta uskaltaako elämässä elää?
Kaamos. Musta, pimeä, synkkä. Se syntyy päässä.
27.11.2006. Torikatu 7, Joensuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)