Työsuhteet muuttuvat luonteeltaan. Palkkatyösuhde on väistymässä ja normaalin palkkatyöläisen hahmo katoamassa. Työsuhteet muuttuvat episodeiksi, pätkiksi, projekteiksi ja valmentautumisiksi seuraavaan työhön. Ero työn ja työttömyyden välillä katoaa. Koko elämä on työaikaa, olipa töissä tai ei. Työssä ollessaan työntekijä on varattuna, työttömänä tai pätkätyöläisenä taas varalla. ”Olla työllistetty merkitsee varattuna olemista. Olla koulutettavana tai työtön merkitsevät varalla olemista”. Ihminen haluaa olla haluttu ja tarvittu, mieluummin varattu kuin varalla. Holvas ja Vähämäki (2005) kutsuvat pätkätyöläistä TTT:ksi eli ”tarvittaessa töihin tulevaksi”. Työhön kutsuttu TTT tekee työnsä huolella, mahdollisimman huomaamattomasti, aiheuttamatta turhaa vaivaa tai häiriötä. Työntekijä joustaa, joka suuntaan, aina sitä itse edes huomaamatta ja toivoo työsuhteen kestävän tällä kertaa mahdollisimman pitkään.
Palkkatyöläisen paikan ottavat prekaarit työnmuodot, jotka eivät enää olekaan epätyypillisiä, poikkeuksellisia tai väliaikaisia. Prekaarista tulee normaali tila, joka koskettaa lähes jokaista, ei ainoastaan marginaaliryhmiä. Prekarisoituminen ei ole tulos poliittisista päätöksistä tai juridisesta asemasta, vaan tuotanto-organisaation ja työjärjestyksen muutoksesta. Prekarisoituminen heikentää ihmisten tulevaisuuteen orientoitumista, kun ei uskalleta tehdä asioita tulevaisuuden epävarmuuden takia. Kaikkea lykätään, sitoutumista, perheen perustamista, lasten saamista ja asunnon hankkimista.
Työ on yhä useammin rajatonta ja epämääräistä. Se ei sijoitu enää välttämättä tehtaaseen tai toimistoon vaan verkostoituu yli tilallisten rajojen. Ajaltaan nykyinen työ on loputonta. Se pyrkii sekoittumaan koko elämän aikaan, tulee töistä kotiin ja vapaa-aikaan. Ihmisen on oltava kiinnostunut kaikesta, välittämättä mistään. Mihinkään ei saa sitoutua liian pitkäksi aikaa. Työn älyllisyys kasvaa vaikka työ ei välttämättä olekaan kvalifikoidumpaa. Työ on paljolti informaation käsittelyä. Koulutuksen tavoitteet muuttuvat pikkuhiljaa, ja ihmisistä ei enää edes yritetä kouluttaa jonkun tietyn alan erityisosaajia, vaan annetaan erilaisia valmiuksia tai potentiaalisuuksia tehdä lähes mitä työtä tahansa. Työntekijän on oltava valmis kouluttautumaan jatkuvasti vaikka ei saisikaan lupausta valmentautumisen jälkeen odottavasta työpaikasta.
Työhön sitoudutaan koko persoonallisuudella. Palvelustyöläinen myy itsensä; aikansa, taitonsa kykynsä, persoonallisuutensa, jopa perheensä. Uusi ”tunnetyö” ja kognitiivinen ”tietotyö” vaativat palvelukseensa nämä työntekijän näkymättömät ja henkilökohtaiset kyvyt, niin sanotut yhteisöresurssit. Uusi työ muuttuu koko ajan ja vaatii työntekijän sopeutumaan muutoksiin ja vaihteluun. Työ on sosiaalista ja vaatii sosiaalisuutta ja kommunikaatiotaitoja työntekijältä. Tietoyhteiskunnan työn muoto on aivotyö. Se on epämääräistä, liikkuvaa, näkymätöntä ja vailla määrättyä paikkaa. Tästä rikkonaisuudesta ja hajanaisuudesta syntyy aivotyön innovatiivisuus. Ongelmaksi on muodostunut aivotyön hallinnointi ja kontrollointi. Aivotyön hallinnointi ei suju kuriyhteiskunnan toteuttaman tiettyyn paikkaan sijoittamisen tai ruumiin kontrolloinnin kautta, vaan perustuu tiedon kontrollointiin.
